Liitteessä kutsu EKLU:n hyvä hallinto -koulutukseen, mikä pidetään 22.4. Lappeenrannan urheilutalon luokassa klo. 18-21.
Kaikki mukaan kuuntelemaa, vaikka ei seuran hallintoon mukaan välttämättä haluaisikaan.
Muistathan olla yhteydessä johtokunnan jäseniin, ennen ilmoittautumistasi.
Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa –koulutuksen 1. osa järjestetään 2.-3.4.2016 Imatran Kylpylällä. Koulutukseen ovat tervetulleita kaikki valmennuksesta kiinnostuneet, mutta etenkin 11-17-vuotiaiden nuorten ohjaajien ja valmentajien toivotaan osallistuvan. 2. osan ajankohta sovitaan yhdessä ensimmäisenä koulutusviikonloppuna. Kouluttajana toimii Juho Partanen.
Nyt tarjolla mainio mahdollisuus sprinttisuunnistusharjoitukseen! Nuorten seuravalmennus -koulutuksen yhteydessä pidetään sprinttiharjoitus, johon kaikki alueen nuoret ovat tervetulleita osallistumaan. Ilmoittaudu harjoitukseen ennakkoon sähköpostitse vp.saikko@gmail.com .
Koulutuksessa tarkastellaan lasten ja nuorten suunnistusta koskevien ajankohtaisten sääntöjen ja ohjeiden lisäksi lapsen kehityksen maailmaa, esitellään eri taitotasojen ratoja ja ratasuunnittelun perusasioita, karttoihin ja ratapiirroksiin liittyviä teknisiä malleja sekä keskustellaan lasten ja nuorten kilpailujen järjestelyistä.
Yhteyshenkilö: Hannu Peni / Kouvolan Suunnistajat
Voisalmen koulun liikuntasali (Voisalmentie 19, Lappeenranta)
Kevätpolku on tulevaan suunnistuskauteen valmistava seitsemän harjoituksen paketti 8-16-vuotiaille nuorille. Mukana on sekä fysiikka- että taitoharjoituksia. Kevätpolku huipentuu to 5.5. Rakas-rasteille.
RaKaS:n omat Salpalinjan oppaat tarjoavat seuran jäsenille mahdollisuuden tutustua Salpalinjan kohteisiin Rutolassa.
Tapahtuman päivämäärä 10.4.2016. Retki alkaa klo. 10.00 ja päättyy noin 13.30.
Kokoontuminen on Rutolan vpk:n paloasemalla, josta jatketaa ryhmissä Salpalinjan kohteille.
Kevätpolku on tulevaan suunnistuskauteen valmistava seitsemän harjoituksen paketti 8-16-vuotiaille nuorille. Mukana on sekä fysiikka- että taitoharjoituksia. Kevätpolku huipentuu to 5.5. Rakas-rasteille.
E-K:n nuorten suunnistajien kevätleiri järjestetään Varsinais-Suomessa 15.-17.4. Leiri on avoin kaikille alueen nuorille suunnistajille, harjoitusten kannalta suosituksena on että nuorella on jo kokemusta suunnistuksesta ilman siimaria.
RaKaS-nuorten päiväleiri la 23.4.2016 klo 10.00-16.00, Ylämaa (HUOM! Ajankohta muuttunut, uusi päivä siis 23.4.; syynä lumiset maasto-olot.)
* Ilmoittautumiset päiväleirille viimeistään 14.4.2016 sähköpostitse jussi.eskelinen (äätt) live.fi . Ilmoita samalla mahdolliset erikoisruokavaliotarpeet.
* Leirin hinta: Noin 10-15eur/osallistuja, tarkentuu myöhemmin. Sisältää: leiriohjelman, ruokailun, uinnin. Laskutetaan jälkikäteen.
Lappeenrannan Urheilutalo, Luentosali (Pohjolantie 29)
Maanantairastikausi on ovella, kausi alkaa huhtikuussa. Tule mukaan kuntorastitapahtumamme järjestäjille suunnattuun koulutus- ja suunnitteluiltaan 3.4.2017 klo 17.30-21. Ohjelmassa on tietoa tapahtumajärjestelyistä, tulospalvelusta ja ratamestaroinnista. Käydään läpi mm. kauden tapahtumakalenteri, Maanantairastit-ratamestarityöskentelyn ohjeet ja järjestelyiden toimintamalli - eli laadukkaan kuntorastitapahtuman resepti. Tervetuloa!
Suunnistusliiton järjestämä Lasten ja nuorten ratojen ratamestarikoulutus. Kouluttajana Hannu Peni.
Paikka: Lappeenrannan Monari, Anni Swanin katu 7, 2 krs.
Aika: 4.4.2017 klo 17.30
Koulutus kestää n. 3 tuntia.
Liiton uuden ohjeistuksen mukaan kaikki jotka suunnittelevat kilpailuratoja lapsille ja nuorille on oltava koulutus käytynä vuosina 2015 - 2017. Toki koulutus on myös suotavaa käydä jos suunnittelet ratoja myös harjoituksiin.
Noniin, pudotetaan aikuisten hintakin puoleen, eli 60€/hlö. Ja tämän ilmoituksen myötä jatketaan ilmottautumisaikaa keskiviikkoon 15.2 asti, sen jälkeen ilmoitan majoitustarpeen eteenpäin. Muut tiedot kuten alla. Ja edelleen jos jostain tietystä syystä arveluttaa niin ilmaise pohdintasi ja kysy saadaanko mieleinen ratkaisu järjestettyä.
***
Aika ilmottautua koko seuran leirille! 25v Juhlaleiri ei ole juhlaleiri ilman teitä Rakkaat!
Kevättättapahtumaa vietetään 23.4.2017 Vehkataipaleen metsästysmajalla, osoite Kanavakuja 2 54960 Vehkataipale, juhlistaen samalla Raja-Karjalan Suunnistajat ry:n 25 vuotta.
Päivä alkaa klo 10.00 partiosuunnistuksella, ratamestari jakaa partiot ilmoittautuneista. Lapsille on oma suunnistus.
Saunomismahdollisuus suunnistuksen jälkeen.
Klo 13.00 ruokailu ja kahvi, jonka jälkeen kerrotaan muisteloita kuluneista vuosista.
Ilmoittautumiset oheisella kaavakkeella 16.4. mennessä.
Tervehdys jäsenet!
On aika pitää yleinen kokous. Se pidetään torstaina 12.4.2018 Stora Enson hankintoimistolla os. Kauppakatu 67, Lappeenranta klo 18.30 alkaen. Parkkitilaa on niukasti ja huomaa pysäköintirajoitukset. Talon takana on kuitenkin 12 Stora Enson paikkaa, mitkä ovat vapaasti käytössä.
Tervetuloa
Johtokunta
Päivitys 25.4 klo 16:15. Ilmoittatumisen takaraja tämä ilta.
Ohjelma:
Launtaina klo 10. Treeni 1 Hollola Santaveräjä (osallistujien kesken sovittava tauko), treeni 2 sama paikka.
Viime talvelta tutuksi tulleet #rakasjunnu-treenit alkavat 5.11.2018. Treenien rakenne on entisellään, joka toinen viikko on suunnistuspainotteinen saliharjoitus ja joka toinen kerta juoksutekniikka ja -koordinaatioharjoittelua.
Harjoitukset alkavat Voisalmen salissa joka kerta kello 18.00 ja päättyvät 19.30.
Varustuksena sisäliikuntakengät, kevyt urheiluvarustus ja juomapullo. Mikäli treeneissä tarvitaan esim. Emit-korttia, siitä ilmoitetaan erikseen.
Tervetuloa!

Leirikentän sprintti 2019
Lappeenrannan Varuskunnan Urheilijat ry järjestää Leirikentän sprintti 2019 -suunnistustapahtuman lauantaina 13.4.2019 klo 09.00 - 14.00 Maasotakoululla.
Radat:
A-rata: vaativahko ja tekninen sprinttirata kilpa- ja kuntosuunnistajille, toteutetaan kahtena lenkkinä kartanvaihdolla
B-rata: keskimittainen rata kuntosuunnistajille
C-rata: lapsille ja aloittelijoille tarkoitettu helppo ja lyhyt rata.
Ratamestarina toimii Heikki Torniainen.
Maasto:
Viime talvelta tutuksi tulleet #rakasjunnu-treenit alkavat 5.11.2018. Treenien rakenne on entisellään, joka toinen viikko on suunnistuspainotteinen saliharjoitus ja joka toinen kerta juoksutekniikka ja -koordinaatioharjoittelua.
Harjoitukset alkavat Voisalmen salissa joka kerta kello 18.00 ja päättyvät 19.30.
Varustuksena sisäliikuntakengät, kevyt urheiluvarustus ja juomapullo. Mikäli treeneissä tarvitaan esim. Emit-korttia, siitä ilmoitetaan erikseen.
Tervetuloa!
============ KUTSU ============
Paikka: Saimaanharjun yhtenäiskoulu, Ankeriaantie 10, Taipalsaari
Leiri on tarkoitettu 10-16 -vuotiaille, mutta yläikärajaa ei ole. Alle 10-vuotiaat voivat osallistua leiripäivään oman huoltajan kanssa. Myös muut huoltajat ja ohjaajat ovat tervetulleita leiripäivään.
Ruokailu: Lounas ja välipala. Kustannukset laskutetaan seuroittain jälkikäteen. Erityisruokavalioista on mainittava ilmoittautumisen yhteydessä.
Korona-tilanteen vuoksi suunniteltu pääsiäisleiri on peruttu. Mahdollisista omatoimisesti suoritettavista harjoituksista pääsiäisen aikana tiedotetaan erikseen.
Hei!
Etelä-Karjalan neljä suunnistusseuraa (LuuRa, JoKu, SK Vuoksi ja RaKaS) ovat aloittaneet alustavan suunnittelun lasten ja nuorten kevätleirin järjestämisestä. Ajankohta on suunniteltu pääsiäiseksi to 1.4 - ma 5.4. ja paikka Turun läheltä (Parainen/Paimio/Angelniemi).
Raja-Karjalan suunnistajien Maanantairastit alkavat 25.4.2022
Runsasluminen talvi alkaa olla takana ja kuntorastikausi aloitetaankin kolmen ensimmäisen kerran osalta korttelirasteilla. Ensimmäinen tapahtuma on Saimaanharjun sprinttikartalla.
Täällä kertaa radat ovat Saimaanharjun taajaman tarjoamalla alueella. Radat pysyttelevät sulana olevilla alueilla ja varjoisimmat ja vielä runsaslumiset alueet säästetään myöhäisempään käyttöön.
Ratoja on tarjolla pari kappaletta, lyhyempi ja pidempi. Joka makuun.
Liitteenä kutsu Vammat veks -koulutukseen, mikä pidetään Lappeenrannassa 6.5.2015 klo17.30-20.30. Koulutus sisältää teoriaosuuden ja käytännön harjoituksia. Paikkana Ammattiopisto Sampon auditorio Pohjolankatu 10 (teoria) ja Urheilutalo Pohjolankatu 29 (käytännön harjoitukset).
Ilmoittautumiset viimeistään 29.4. osoitteessa www.eklu.fi
Koulutuksen hinta 20 euroa.
Lappeenrannan urheilutalon koulutusluokassa Pohjolankatu 29
Kokoonnutaan ensi tiistaina 19.5. klo 18 Lappeenrannan urheilutalon koulutusluokassa Pohjolankatu 29.
Aiheina:
- Mitä tehtäviä on tarjolla?
- Miten tapahtuma järjestetään?
- Mitä uutta aikaisempiin vuosiin?
- Mitä kehitysmahdollisuuksia maanantairasteille?
Tilaisuus on erityisesti tarkoitettu uusille vapaaehtoisille, mutta ehdottomasti aikaisemmin mukana olleidenkin kannattaa osallistua.
Tervetuloa!
t: Arto
SM-keskimatka avaa tämänvuotisen suomenmestaruuskisojen sarjan 24.5.2015 Ikaalisissa.
R1 ja R2 ovat samassa paikassa.
Ilmoitatko alustavasti osallistumisestasi, halukkuudestasi yhteismajoitukseen ja yhteiskyyditykseen 15.4 mennessä.
jani.kiuru@gmail.com
Tapahtuman tarkoitus:
Torstaina 5.5 olevien Rakas-rastien ratojen tarkistus. Rata kierretään läpi ja tarkistetaan, että lippu ja rastipukki emit laitteineen on kunnossa sekä leimauslaite toimii.
Ratoja on 26 ja kaikki pitää käydä läpi, siksi toivomme mahdollisimman runsasta osanottoa. Tämähän on seuratyön yksi miellyttävimmistä töistä.
Tervetuloa
Ratamestarit
Kevätpolku on tulevaan suunnistuskauteen valmistava seitsemän harjoituksen paketti 8-16-vuotiaille nuorille. Mukana on sekä fysiikka- että taitoharjoituksia. Kevätpolku huipentuu to 5.5. Rakas-rasteille.
Kansallinen keskimatkan kilpailu ja samalla Kaakon aluemestaruuskeskimatka. Kilpailu on myös 13-14-vuotiaiden Kultainen kompassi -cupin karsintakilpailu.
Särkänniemi-suunnistus; lasten ja nuorten sprinttikilpailu. Kisan jälkeen huvipuiston laitteisiin!
Tänä vuonna lasten ja nuorten Särkänniemi-suunnistus (http://koovee-suunnistus.fi/kisasivut//index.php/main/kisa/32/0) järjestetään lauantaina 21.5. Perinteisten lasten ja nuorten sarjojen (H/D8RR - H/D16) lisäksi saattajasarjat viisivuotiaista kahdeksanvuotiaisiin, joihin ei tarvita lisenssiä. Tarjolla myös kuntosuunnistus helpolla normaali- ja rastireittiradalla.
Matti Oikkonen järjestää opastetun kävelykierroksen Simolan aseman alueella ja kertoo kesän 1944 pommituksen traakista historiaa.
Kokoontuminen tiistaina 24.5.2016 klo. 18.00 Simolan vesitornin juurelle Vesitornintie 3872, koordinaatit N 6753042, E 563058. Kierros kestää noin kaksi tuntia.
Liikuminen tapahtuu maastossa, joten laita jalkaan hyvät jalkineet ja muuten säänmukainen vaatetus.
Tervetuloa rakennusetsintäharjoitukseen!
Keskiviikkona 17.5.2017 kello 18- 21
Paikkana Valto Käkelän katu 14 C
Aluksi lyhyt (n. puoli tuntia) kertaus rakennusetsinnän periaatteista, kouluttajana Kari Peiponen ja tämän jälkeen käytännönharjoittelua. Ottakaa lamput mukaan!
Paikoitustilaa alueella on rajallisesti ja se on maksullista 2e/tunti kello 20 asti, joten suosittehan kimppakyytejä.
Kymin Suunnistajat tulevat treenaamaan meidän kartoille ja meillä on mahdollista osallistua heidän treeniin.
Keskimatkan tyyppinen 4-5 km väliaikalähdöllä. Säkniemi, Lepänkannon parkkipaikka
Ilmoittaudu 2.5 mennessä, tästä: https://goo.gl/forms/t5ZEglBDRLaYhJyM2
Mukana 9 henk:
Luukas, Marja J, Mikko, Samu, Saul, Matleena, Petri, Eija ja Ossi.
KySsin yhdyshenkilö Jarmo Mäkelä nolla4nollanolla 220082
Kesäkauden ulkotreenit alkavat!
#rakasjunnujen ensimmäinen maastotreeni pidetään Luhtalammen kartalla.
Muistahan kerrata mitä varusteita maastoharjoituksissa pitää olla mukana.
Harjoitus alkaa kello 17.30, ole ajoissa paikalla. Varsinaiselle harjoitusalueelle on pieni matka, jonne siirrytään verrytellen.
Harjoituksesta vastaa tällä kertaa Sampsa.
#rakasjunnut!
Hienoa kangasmaastoa ja suppia tarjolla!
#rakasjunnujen treeni järjestetään edellisen lauantain Rakas-rastien maastossa.
Harjoitus alkaa kello 17.30, ole ajoissa paikalla.
Harjoituksesta vastaa tällä kertaa Matleena.
#rakasjunnut!
Kesäkauden treenit jatkuvat!
#rakasjunnujen maastotreenit järjestetään tällä kertaa Haikkaanlahden kartalla.
Harjoitus alkaa kello 17.30, ole ajoissa paikalla.
Harjoituksesta vastaa tällä kertaa Matleena.
#rakasjunnut!
#rakasjunnujen maastotreeni pidetään Kihliän kartalla.
Tällä kertaa ohjelmassa on ensimmäistä kertaa väylä- ja viivasuunnistusta. Vanhimmat junnut pääsevät perehtymään muokatulla kartalla väyläsuunnistukseen. Nuorimmilla on normaali suunnistuskartta, jossa harjoittelemme karttaan merkityn reitin kulkemista. Samalla on hyvä harjoitella havainnointia ja karttamerkkejä.
Harjoitus alkaa kello 17.30, ole ajoissa paikalla.
Opastus: Toijantie / 23 km keskustasta
Karttaosoite: Toijantie 254, Taipalsaari (opastus jatkuu tästä pisteestä)
Kaikki seuralaiset enemmän kuin tervetulleita, mitä enemmän väkeä sitä parempi, koska pitkät matkat ja aika paljon rasteja.
Ensikertalaiselle tiedoksi:
Käydään tarkistamassa, että kilpailun rastilla on rastipukki ja lippu hyvin pystyssä. Leimataan, josta voidaan tarkistaa koodin täsmäys ja toimivuus. Kiire ei ole.
Jos siis löydät kuntorastit selviät tästäkin.
Taipalsaaren Pakkalassa, lisätietoja tapahtumaa likempänä
Lisätietoja
Jani
Ratamestari
Kilpailukeskuksen rakentamistalkoot klo 17 alkaen. Tule mukaan! Jos sinulla löytyy akkuporakone, vasaroita, lekoja, vastaavaa - tuo työkaluja mukanasi.
Rakkaan kevään tossunnotkistajaiset 9.5. klo 17 alkaen
Tervetuloa Rakkaan kevään tossunotkistajaisiin tiistaina 9.5. LUT yliopiston rantasaunalle. Rantasauna on varattu meille klo 17.00 alkaen, EI AIKAISEMMIN! Suunnistamaan pääsee n. 17.15 alkaen. Miesten ja naisten saunat ovat lämpiminä 17.30 alkaen. Uimaan pääsee - järvestä on jäät jo lähteneet. Ruokailu on ohjelmassa saunomisen jälkeen n 18.45. Saunalla on pysäköintitilaa rajallisesti, mutta lähellä on Yliopiston P8-pysäköintialue jossa on vapaa pysäköinti. Opastus alkaa yliopiston edestä .
Toistaa joka viikko 1 kertaa. Sisältää myös To Toukokuu 28 2015, Ke Kes 03 2015, Ti Kes 16 2015, Ti Kes 23 2015, Ma Elo 03 2015, Ti Elo 11 2015, To Elo 20 2015, Ke Elo 26 2015, Ti Syy 01 2015.
Laaturastit kesä 2015
Laaturastien tarkoituksena on tarjota kokeneille harraste- ja kilpasuunnistajille sekä kilpaileville junioreille mahdollisuuksia kehittyä suunnistussuorituksessa taidollisesti. Taitoharjoituksissa on mahdollisuus kehittää suunnistustekniikkaa rauhassa omaan tahtiin.
Taitoharjoitukset aikuisille ja junioreille eli tapahtumassa aina kaksi erillistä harjoitusta.
Kuntosuunnistuksen yhteydessä yhteisellä karttamaksulla ja samasta paikasta.
Taitoharjoituksen karttoja varataan vain ennakkoon ilmoittautuneille.

Toistaa joka viikko 1 kertaa. Sisältää myös Ti Syy 15 2015, Ke Syy 23 2015, To Lok 01 2015, Ti Lok 06 2015, Ma Lok 12 2015.
Saimaan Latu järjestää Karhusjärven majallaan kaikille Vapepan Etelä-Karjalan alueen jäsenjärjestöjen aktiiveille tarkoitetun vapaamuotoisen illanvieton.
Tapahtuman ajankohta on keskiviikkona 26.8 klo 17 alkaen. Tarjoilut on tällä kertaa tarkoitus järjestää nyyttäri- ajatuksella, joten varaa mukaan n. 10 hengelle joko suolaista tai makeaa oman mielesi mukaan. Latu tarjoaa kahvit ja teet. Paikanpäällä on mahdollisuus paistaa makkaraa (omat makkarat), sekä halutessaan myös saunoa kunnolla!
Oletko harkinnut siirtymistä vain kuntosuunnistajasta myös kilpailevaksi kuntosuunnistajaksi, tämä on sinulle
Seuralaiset tervetuloa kuulemaan ja treenaamaan.
Ohjelma:
Rakas-rastien koejuoksut kilpailujen ratamestarin johdolla. Aloitetaan siinä neljän jälkeen. Tarjolla on todella hienoja ratoja hienossa maastossa. Koejuoksut lähtökohtaisesti vain seuran jäsenille.
Ilmoitatko tulemisestasi vaikka tuonne: https://forms.gle/Gja9gTdaLNgmLTBr9
Näin ei jää paikanpäälle yllätykseksi tuleeko ketään ja jos tulee reilusti niin saan järkättyä kaikille jonkun mukavan lenkin terv jani
Lisätietoja antaa ratamestari Jani Kiuru.
Tervetuloa kisakeskustalkoisiin Pulsan asemalle 4.8.2023 kello 17.30.
Tarjolla on kevyttä rakentelua opasteiden, viitoitusten, lähtöjen ja muiden pienten rakenteiden osalta.
Kilpailun johtaja Juha
Toistaa joka viikko 1 kertaa. Sisältää myös To Toukokuu 28 2015, Ke Kes 03 2015, Ti Kes 16 2015, Ti Kes 23 2015, Ma Elo 03 2015, Ti Elo 11 2015, To Elo 20 2015, Ke Elo 26 2015, Ti Syy 01 2015.
Laaturastit kesä 2015
Laaturastien tarkoituksena on tarjota kokeneille harraste- ja kilpasuunnistajille sekä kilpaileville junioreille mahdollisuuksia kehittyä suunnistussuorituksessa taidollisesti. Taitoharjoituksissa on mahdollisuus kehittää suunnistustekniikkaa rauhassa omaan tahtiin.
Taitoharjoitukset aikuisille ja junioreille eli tapahtumassa aina kaksi erillistä harjoitusta.
Kuntosuunnistuksen yhteydessä yhteisellä karttamaksulla ja samasta paikasta.
Taitoharjoituksen karttoja varataan vain ennakkoon ilmoittautuneille.
Ensi lauantaille (5.9.) suunniteltu Löytäjä 2015-harjoitus on peruttu vähäisen osanottajamäärän vuoksi.
10.10 järjestetään Poliisin ja Vapepa yhteinen etsintäharjoitus Joutsenon maastoissa, johon on ajatuksena tuoda niin maa, ilma kuin vesistöetsintäkin. Koitetaan saada tänne ihmisiä innostumaan lähtemään mukaan. Asiasta lisää infoa lähemmin kun aikataulut ja paikat tarkentuvat.
Opastus: Nuijamaantie / Törömäentie.
Päätöspäivästä annetaan erillinen kutsu. Ohjelmassa mm. leikkimielisä kisailuja, suunnistusta, evästauko ja rastikouludiblomien jako.
Kultainen kompassi -cup on Suomen Suunnistusliiton ja suunnistusalueiden yhteistyössä toteuttama 14-sarjan suunnistuscup, joka käsittää neljä alueellista osakilpailua ja valtakunnallisen finaalin. Finaaliviikonlopun ohjelmassa on myös leiri 13-14-vuotiaille.
Meidän alueen pimeäsuunnistus-sarja on jälleen alkamassa. Sarjoja on lisätty ja nyt löytyy oma sarja aloittelijasta kovimpaan kisatykkiin.
Osallistu yhteen tapahtumaan tai jokaiseen.
Kaikki siis runsain joukoin mukaan niin saadaan metsä loistamaan.
Lisätietoa:
http://www.joutsenonkullervo.fi/suunnistus/kuutostienkuppi/2016/Kuutosti...
Jumppa alkaa taas!
Tänä vuonna jumppaillaan Skinnarilan koulun liikuntasalissa keskiviikkoisin klo 17:30-19:00 välillä.
Lihaskuntotreenit tänä syksynä aloitetaan keskiviikkona 28.9.
Ja sitten vielä muistutukseksi, että treeni sopii koko perheelle, joten nähdään isolla joukolla lihaskuntotreenien merkeissä.
-Matleena-
Tervetuloa tutustumaan suunnistusharrastukseen LiikutSie-tapahtumaan Lappeenrannan Urheilutalolle la 9.9. klo 10-16. Lajiesittelyt klo 10:40 ja 12:30. Ks. lisätiedot myös www.liikutsie.fi.
On aika ilmoittautua syksyn yhteistoimintaharjoitukseen. Merkitse aika kalenteriisi ja tule mukaan!
Harjoitus toteutetaan yhteistyössä mm. MPK:n kanssa ja kaikki harjoitukseen osallistujat kirjataan MPK:n järjestelmään muonituksen sekä vakuutuksen vuoksi, joten ilmoitathan ilmoittautumisesi yhteydessä etu- ja sukunimesi, MPK:lta tarkennus ilmoittautumiseen: Ilmoittakaa harjoitukseen osallistujien syntymäajan sijaan sosiaaliturvatunnukset vakuutusta ja muonitusta varten!, kotiosoitteesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi
Joutsenossa järjestetään ratatesti 4.9.2018. Testi suoritetaan liiton ohjeiden mukaisesti ja se kelpaa suoritukseksi liiton ryhmiin valitsemista ajatellen.
Matkat 3 000 m ja 5 000 m.
Testin tiedot: Ratatesti, 4.9.2018, Joutsenon urheilukeskus, klo 18.00. (Penttiläntie 17, 54100 Joutseno)
Järjestelyistä vastaa: Joutsenon Kullervo
Tästä on kyse vaikka ko päivä tuosta kelenterista puuttuukin: https://www.suunnistusliitto.fi/2018/07/rata-ja-maastotestit-2018/
#rakajunnujen syksyn viimeinen maastotreeni järjestetään Maanantairastien yhteydessä Tupavuoren kartalla.
Tarjolla on treenit jokaiselle tasoryhmälle. Maasto on erittäin hyväkulkuista ja hienoa suunnistusmaastoa.
Kokoontuminen Maanantairastien kartanmyyntipisteellä kello 17.30.
Raja-Karjalan suunnistajat järjestää keskimatkan kansallisen ja aluemestaruuskeskimatkan kilpailun 5.9.2020 Lappeenrannassa.
Lue lisää kisasivuilta: http://www.rakas.net/kilpailut/rakas-rastit-lauantaina-592020-lappeenrannassa
Kuutostien kuppi tulee taas!
Jokasyksyinen yösuunnistussarja alkaa Raja-Karjalan suunnistajien isännöimänä Tupavuoren hienossa maastossa 14.9.2021. Jukola tarjosi tänä vuonna pimeät olosuhteet ja taitoa ei ole syytä jättää kaappiin ruostumaan. Etelä-Karjalan suunnistusseurojen tarjoamat kupin viisi osakilpailua ovat toisaalta kiivasta kisailua kuutostien ykkösmenijän paikasta, mutta toisaalta myös hieno mahdollisuus kehittää omaa yösuunnistusosaamista.
Koe aidon yösuunnistuksen kutsu!
Raja-Karjalan Suunnistajat järjestää Kuutostien kupin osakilpailun numero 3 Tarhosen kartalla Taipalsaarella maanantaina 25.9.2023 kello 20.00 alkaen. Opastus: Toijantie 556, Taipalsaari. Näyttää siltä, että pimeys laskeutuu riittävällä tavalla kello 20.00 mennessä, joten pääsemme silloin liikkeelle.
Toistaa joka viikko 1 kertaa. Sisältää myös Ti Syy 15 2015, Ke Syy 23 2015, To Lok 01 2015, Ti Lok 06 2015, Ma Lok 12 2015.
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena

Toistaa joka kuukausi järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 7 kertaa.
Nyt alkaa olla Vapepan Lappeenrannan ja Imatran paikallistoimikuntien ja Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen yhteinen etsintäharjoitus jo lähellä. Toivoisinkin että ilmoittaisitte järjestöstänne harjoitukseen osallistuvat henkilöt ensi torstaihin mennessä (8.10) sähköpostilla vapepalpr@gmail.com.
Tervetuloa Vapepan Lappeenrannan paikallistoimikunnan syyskokoukseen maanantaina 12.10. klo 18.00, Sotilaskodille (Väinö Valveen katu 4).
Kokouksen asialista on liitteenä.
On aika myös muistaa ansiomerkkien muodossa jäsenyhdistysten aktiivisia Vapepa toimijoita. Ansiomerkkien hakuohjeet ja hakulomake liitteenä.
Hei,
Tervetuloa Vapepan Lappeenrannan paikallistoimikunnan syyskokoukseen torstaina 6.10. klo 18.00, Sotilaskodille (Väinö Valveen katu 4).
Kokouksen asialista on liitteenä.
On tullut aika muistaa ansiomerkkien muodossa jäsenyhdistysten aktiivisia Vapepa toimijoita. Ansiomerkkien hakuohjeet ja hakulomake liitteenä.
7.10 päivitys, juoksujärjestys muutoksia ja viestin etenemistä voi seurata Suomessa klo 10 alkaen http://liveresultat.25manna.se/
Päivitetty 23.9 Aikataulu (alla) ja pahimman vastustajan kokoonpano ( http://lappeenriento.fi/lappeen-riento-25mannassa-2016/ )
Tarkempi aikataulu
pe 07.10.
klo 13:00 lähtö Lappeenrannan matkakeskukselta (ajoissa paikalle!)
– n. klo 14.10 Kouvolasta porukkaa kyytiin
Kello 11-18 tarjoillaan Prismassa munkkikahvit.
Talkoolaisilla tulisi olla vaalea yläosa ja tummat siistit housut tai hame.
Varaa mukaan villatakki, jos on viileä tarjoilupaikka.
Ilmoittaudu
On taas aika harjoitella etsintää yhdessä poliisin kanssa. Liitteenä kutsu harjoitukseen. Merkitse aika kalenteriisi ja tule mukaan. Kutsu koskee kaikkia Etelä-Karjalan vapepalaisia.
Koska OHTO hälytysjärjestelmä otetaan käyttöön vasta vuodenvaihteessa, laitan tähän linkin ilmoittautumislomakkeeseen, täyttämällä ja lähettämällä lomakkeen saat hälytyksen harjoitukseen tekstiviestillä puhelimeesi. Hälytysviestiin ei tällä kertaa odoteta vastausta. Ilmoittautuminen ei ole sitova. Hälytys suoritetaan myös perinteisesti ryhmien sopimalla tavalla.
Kauden päätteeksi laitetaan jalalla koreasti seuran Tossunpesijäisissä Raipossa lauantaina 29.10.2016 klo 11 alkaen. Näistä kinkereistä ei ole vara olla pois!
***
RaKaS Seuramestaruus 2016
KILPAILUOHJE
NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT JA OHJEET
Kilpailussa noudatetaan mitenkuten SSL:n lajisääntöjä, mutta erityisesti kannattaa lukea ja kuunnella järjestäjän ohjeita.
ORGANISAATIO
Ratamestari: Jussi
Tulospalvelu: Arto
Karttojen tulostus: Pena
Muut kilpailee.
Tervetuloa Vapepan Lappeenrannan paikallistoimikunnan syyskokoukseen maanantaina 2.10. klo 18.00, Lappeenrannan VPK:n asemalle (Ratakatu 43). Autoja voi parkkeerata piha-alueen lisäksi Ratakadun laitaan asemaa vastapäätä.
Kokouksen asialista on liitteenä.
On tullut aika muistaa ansiomerkkien muodossa jäsenyhdistysten aktiivisia Vapepa toimijoita. Ansiomerkkien hakuohjeet ja hakulomake liitteenä.
Tämän syksyn Etelä-Karjalan etsinnän viranomaisharjoitus järjestetään lauantaina, 21.10.2017 Rautjärven Miettilässä, os. Vilkontie 13.
Ilmoittaudu poliisin johtamaan harjoitukseen ao. linkistä avautuvalla lomakkeella viimeistään 18.10. mennessä. Harjoitus alkaa tekstiviestihälytyksellä aamulla n. klo 8 ja päättyy ruokailuun klo 15 mennessä.
Syyslomalla jumppa pitää tauon, mutta ei hätää, liikkumaan pääsee nytkin mitä parhaassa seurassa! Perinteinen sauvarinne Huhtiniemen pururadalla, sielä liikuntakeskuksen lähellä alhaalla. Klo 17.30 pienet alkulämmittelyt ympäristössä ja sitten mäkeen ylös ja alas, omalla tahdilla. Sauvat mukaan ja ulkoilemaan!
Pääsyyllinen Veera
Syystapahtuma Savitaipaleella ravintola Burger Heavenissa, osoitteessa Koulutie 11, 28.10.2016 klo 11.00 alkaen seuran mestaruussuunnistuksella, karttana Petynkangas.
Kaikilla sama 2km:n rata ja tulokset saadaan ikähyvitystaulukon mukaan.
Suunnistuksen jälkeen suihkutilat käytössä ja klo 13.00 ruokailu ja palkitsemiset.
Ilmoittautumiset alla olevalla lomakkeella 22.10.2016 mennessä.
Matkainfo:
Jokaiselta matkaan lähtijältä pitää löytyä kuvallinen henkilöllisyystodistus (alle 15v riittää kuvaton kelakortti oman huoltajan tai nimetyn huoltajan seurassa).
Huoltajan valtuutus täytyy olla kaikilla alaikäisillä täytettynä mukana (mikäli oma huoltaja ei mukana reissussa)
Aikataulu:
Pe 11.10.
klo 13:00 lähtö Lappeenrannan matkakeskukselta (ajoissa paikalle!)
n. klo 13.20 Luumäki, Satun Makioiden ramppi (tarvittaessa)
n. klo 14.00 Kouvola, Kauppakeskus Veturin pysäkki
Tauko Pukaron Paronissa
Tossunpesijäiset ja Seuranmestaruus suunnistus 29.10.
Paikkana Piiluvan leirikeskus. Aluksi Seuranmestaruussuunnistus ikätasoituksilla ja tämän jälkeen peseytyminen, ruokailu ja tossunpesijäiset (=kauden päätöstilaisuus).
Tapahtumassa mahdollisuus sovittaa ja tilata seura-asuja ensi kaudelle. Myös suunnistuspaidat, puffihuivit ja pipot ostettavissa paikan päältä.
Toistaa joka viikko 1 kertaa. Sisältää myös Ti Syy 15 2015, Ke Syy 23 2015, To Lok 01 2015, Ti Lok 06 2015, Ma Lok 12 2015.
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
Toistaa joka kuukausi järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 7 kertaa.
Aika
14.–15.11.2015
Lauantaina tilaisuus alkaa 10.00 ja sunnuntaina päättyy noin 15.00. Tarkempi ohjelma lähetetään ilmoittautuneille suoraan.
Paikka
Loma- ja kokoushotelli Marjola, Mikonsaarentie 15, 53300 Lappeenranta
Osanottajat
Seminaari on tarkoitettu lähiaikojen arvokilpailujen ratamestareille, I lk uusijoille ja II lk
ratamestareille, jotka pyrkivät korottamaan luokkaa.
Ohjelma
Ohjelma koostuu luennoista, alustuksista, keskusteluista ja ryhmätöistä. Ota mukaan hyvät
UUTTA! Ohjeet osallistujille julkaistu - ks. alla. Myös ilmoittautuneet joukkueet ja joukkuenumerot lisätty.
Jiihaa! Dark-O tulee jälleen! Se tulee nyt Lappeenrantaan! Ja nyt se on ensimmäistä kertaa 3D:nä!
Dark-O 3D - parisprintti - torstaina 19.11. klo 18.00 (yhteislähtö klo 18.30) - Lappeenranta, Huhtiniemi
Sarjat: 3x2 osuutta; 2x2 osuutta. Lisäksi helppo puistomainen juniorirata, jolla voit tulla kokeilemaan pimeäsuunnistusta vaikka ensimmäistä kertaa.
Osuuspituudet: Lyhyet, noin 1,5km. Juniorirata noin 0,9km.
Hei!
Vapaaehtoisen pelastuspalvelun suurin vuosittainen tapahtuma Vapepa-foorumi on suunnattu verkoston vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille. Tänä vuonna valtakunnallisen tapahtuman teemoina ovat muun muassa öljyntorjunta, kokonaisturvallisuus ja viestintä. Koko ohjelma on ohessa liitteenä.
Foorumi järjestetään 28.11. – 29.11.2015 Lappeenrannassa Maasotakoululla osoitteessa Väinö Valveen katu 4, 53900 Lappeenranta.
Marraskuu on koittanut ja sehän tarkoittaa sitä, että ohjatut yhteislenkit alkaa!
Eka juostaan nyt tulevana sunnuntaina eli 6.11 ihan tuossa Kisapuiston maastossa. Lähtö klo 10:00 Kisapuiston parkkikselta siitä pururadan kuntoilulaitteiden tuntumasta mistä talvella lähtee latukin.
Kutsu Vapepa- foorumiin, koskee kaikkia Vapepalaisia!
Etelän Vapepa-foorumi järjestetään 26.-27.11.2016 Jyväskylän Laajavuoressa!
Ohjelma ja ilmoittautumiset oheisen linkin kautta 17.11. mennessä:
https://www.lyyti.in/Etelan_Vapepafoorumi_9389
Liitteessä lisätietoa.
11.Talvijuoksu tulee taas.
Järjestelyt muuten hyvin perinteiset, mutta tällä kaudelle järjestelyistä vastaavat Raja-Karjalan Suunnistajat ja Lappeenrantalainen triathlon seura WillTri https://www.willtri.net/
Tarkemmat ohjeet: https://www.rakas.net/valmennus/talvijuoksusarja
Ratamestarikoulupäivä Imatralla 18.11.2017. Koulutus antaa 2. luokan ratamestaripätevyyden ja mahdollisuuden toimia kansallisen suunnistuskilpailun ratamestarina. Koulutus sopii hyvin mm. kuntorastien ratamestarityötä tekeville sekä kaikille omaa suunnistusajatteluaan kehittämään haluaville!
Dark-O tulee Lauritsalaan!
Lue ennakko ja ohjeet alta - ja ilmoittaudu!
Ilmoittautumiset: https://goo.gl/forms/xf2I7nfhO94IEPkq1
Onko yöparisprinttiviestisuunnistuksessa pimeää? Voiko parisprintissä olla pitkä yö? Juostaanko ympyrää? Pääseekö uimaan? Missä on Dark Vader? Kaikki tämä selviää alla olevasta ennakosta tai viimeistään maanantaina 12.11. illalla. Ilmoittautua voit aina sunnuntaihin saakka.
Ennakko
Tulokset, seuranmestaruussuunnistus 2018:
http://rakas.net/files/seuran-mestaruus-tulokset-2018pdf
Väliajat, ilman ikähyvityksiä
Ajankohta on su 25.11. Paikka: Ylämaan koulu (Aapistie 1, 54410 Ylämaa)
Aikataulu:
Klo 9.30 Varustevaihto avautuu
Tulokset ja väliajat:
Tulokset
Väliajat
Radat:
A 4 km, B 2 km, C rapiat 1 km. C-tukeutuu selviin kohteisiin.
Metsään voi lähteä klo 17-18 ja pois voisi tulla ennen klo 19.
Hinta: RaKaS 0€, muut 5€
Pukeutumiselle on varattu tuulen- ja sateensuojaa.
Rakkaan Dark-O rykäistään lähellä Lappeenrannan keskustaa Saimaan rantamaisemissa. Steiner-koulun ja Huhtiniemen alue tarjoaa Saimaan rantapenkkaa osittain katuvalojen avustamana. Saattaa rantaraitin valotkin radoille vilahtaa. Ei hätää, rantapusikkometsikkö on varmasti myös niin pimeä, että lampuillle on varmasti käyttöä.
Dark-O SuperDark 2020 vietiin läpi hienossa tunnelmassa Muukonkankaan ja FK-radan huippunopeassa "lentokenttämaastossa". Kiitos kaikille mukana olleille! Toivomme, että viihdyitte lennolla, tervetuloa uudelleen!
Huomio! Väliajat pyritään saamaan tulospalvelun hajontakaaviohaasteiden vuoksi näkyville lähipäivinä. Pahoittelemme tapahtunutta.
--------
Tapahtumaohjeet (tarkkaile ohjeen mahdollista päivittymistä ennen tapahtumaa):
- Tapahtumakeskus: Sammonlahden koulu, Saunakivenkatu 12, Lappeenranta. Pysäköinti Sammonlahden pallokentän parkkipaikalla (Pirkonlähteenkatu 20) opastus alkaa Skinarilankadulta tai lähialueen kaduilla.
Dark-O 4K Huhtiniemi 16.11.2023
"Joskus ennen oli Dark-O 3D. Tekniikan kehityttyä nyt on Dark-O 4K, korkean resoluution yöparisprinttisuunnistustapahtuma."
PEEVELI! Eihän tässä 4-K versiossa ole edes tekstiteeveetä!??!?!? Sivu 201 on auttamatta hukassa. Lisäksi talkoomiehen kompuutteri ja ajatus oli kaukana 4-K ajasta. Onneksi yöt ovat parasta aikaa ja ihmeitä tapahtuu.
Toistaa joka kuukausi järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 7 kertaa.
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
SALIVUOROT PERUTTU 10.12.2015-6.1.2016

Puurolenkki 19.12.2015 kello 11.00 Kaulioilla Vehkataipaleentie 747
Sään salliessa suunnistus mahdollisuus. Pienimmille lapsille omaa toimintaa.
Kaksi saunaa on lämpimänä lenkin jälkeen.
Tarjolla joulupuuroa ( laktoositon ) ja glögiä piparin kera.
Ilmoittauduthan tapahtumaan alla olevalla lomakkeella, jotta osaan keittää puuroa tarpeeksi.
Tervetuloa
Puurolenkki Skinnarilan saunalla os. Skinnaarilankatu 35. Ohjelmassa yhteislenkki, sauna ja joulupuuro. Sauna lämpiää klo 13-16.
Ilmoittautumiset alla olevalla lomakkeella 13.12. mennessä.
Tapahtumapaikka: Lönnrotin koulun parkkipaikka
Yksi rata 7,6 km (lyhin optimaalinen 10km) 18 (rasti)pistettä. Matkaa voi toki halutessa typistää ilman sanktion pelkoa.
Rastien paikat on vain karttaan merkitty. Jotkin epämääräisemmät paikat saattaa olla kuitunauhalla merkitty.
Ajanottoa ei ole. Oman ajan saa ilmoittaa järjestäjälle ja mikäli aikoja tulee reilummin niin tuloksetkin julkaistaan.
Lähdöt klo 11:00-11:30
Kartat maksaa Raja-Karjalan suunnistajille 1€, muiden SSL jäsenseuralaisille 2€ ja seuraan kuulumattomille 3€
Jälkipeli:
Varaslähtö juhlavuoteen 25/100, Rakas 1/4 itsenäisen suomen iästä.
Matkat:
1km lapsille lähtö klo 17:30. Ilmoittautumiset klo 17:00 - 17:15
10 km lähtö klo 18:00. Ilmoittautumiset klo 17:00 - 17:45
Pitkä reitti koostuu kahdesta nopeasta Saimaan rantaa kulkevasta lenkistä. Noususumma n. 4m. Halutessaan voi ilmoittautua myös puolikkaalle eli 5 km.
Juoksijat numeroidaan ja tulokset julkaistaan.
Maksut: Ilmainen Raja-Karjalan Suunnistajien jäsenistölle ja lapsille, muut 1e.
Puurolenkki Skinnarilan saunalla 17.12.2017 alkaen yhteislenkillä klo 11.00. Saunat lämpiminä klo 12.00.
Ilmoittautuminen 12.12 mennessä alla olevalla kaavakkeella.
Seuranmestaruussuunnistus - Tulokset
Seuralla on uusi mestari! Seuranmestaruuden 2019 voitti hienolla suorituksella lähes ylivoimaiseen tyyliin Aapo Lintunen. Onnitttelut! Seuranmestaruussuunnistuksen kärkikolmikko kuvassa ja liitetiedoistoissa tulokset sekä väliajat. Tuloksissa huomioitu kisan ikätasoitus, väliajat ilman ikätasoituksia.
Pitkään odotettu salivuoro alkaa maanantaisin!
Pontuksen koulun isoon saliin on suunniteltu klo 18:45 alkaen treeni, jossa on kaikille Rakkaille jotain. Junnuille hauskaa yhdessäoloa, aikuisille huippuvalmennusta (Jarmo Viskari ja Alisa Vainio) ja kaikille takuulla kivaa tekemistä!
Klikkaa itsesi aina viimeistään viikonlopun aikana nimenhuutoon (in/out), niin saadaan suunniteltua treeni vimosen päälle.
Tätä tilaisuutta ei kannata missata!
Perinteinen puurolenkki tekee paluun Vehkataipaleen metsästysmajalla 10.12.2022! Tervetuloa sulattelemaan tilaa kinkulle. Ohjelmassa vapaavalintainen juoksu/kävely lenkki, jonka jälkeen tarjolla sauna ja puuroa.
Ilmoittautuminen päättynyt
Ohjelma:
Klo 10.30 > Lenkille voi lähteä porukoissa tai omatoimisesti
Klo 11:00-13:00 Sauna lämmin ja joulupuuroa tarjolla
Sijainti:
Kanavakuja 2 A, Vehkataipale
Kysymykset:
Markus H.: o44o231293
Loma- ja kokoushotelli Marjola, Mikonsaarentie 15, 53300 Lappeenranta
OCAD-peruskurssi lauantaina 9.1.2016 Lappeenrannassa
Kurssipaikka:
Loma- ja kokoushotelli Marjola, Mikonsaarentie 15, 53300 Lappeenranta
Ajankohta:
La 9.1.2016 klo. 9.00 – 16.00.
Kurssin ohjelma:
– Suunnistuskartan valmistuksen vaiheet, kuvausohjeet ja symbolit
– OCAD-kartanpiirto-ohjelman perusteet ja käytännön harjoituksia.
– OCAD-rataohjelman perusteet ja käytännön harjoituksia
– OCAD ja GPS
Lisätietoja ajntavavat Matti Kyöstilä ja Markku Kaulio
RaKaS:n omat oppaat tarjoavat seuran jäsenille mahdollisuuden tutustua Salpalinjan kohteisiin Rutolassa.
Tapahtuman päivämäärä 10.1.2016.
Retki alkaa klo. 10.00 ja päättyy noin 13.00.
Kokoontuminen on Rutolan vpk:n paloasemalla, josta jatketaa ryhmissä Salpalinjan kohteille.
#rakasjunnujen kauden aloitustapahtuma Skinnarilan saunalla 6.1.2020
Tervetuloa aloittamaan vuotta 2020 Skinnarilan saunalle. Ohjelmassa on sprinttisuunnistusharjoitus, saunomista, ruokailu ja tulevan vuoden yhteisten harjoitusten ja kilpailujen läpikäyntiä.
Tarkempi aikataulu lähempänä tapahtumaa.
Kilpasuunnistajat ja tulevat kilpasuunnistajat.
Pidetään harjoituspäivä, analysoidaan se ja jutellaan ajankohtaisista sekä tulevista asioista.
Ohjelma:
Omatoimiset verryttelyt 13:30 -
Hajoitukseen ohjeet ja lähdöt, saunalta käsin 14:00 -
Peseytyminen. Suihkut käytettävissä, sauna voi olla mahdollinen.
Jälkianalyysit
Muut asiat
Päättyy klo 16-17
Järjestelyiden varalta ilmoittautumiset ennakkoon lauantaina 4.1. klo 20:00 mennessä https://forms.gle/v1EjKNbeCUqkXHtE6
Suunnistusliitto järjestää yhden päivän Ratamestarikurssin la 18.1.2020 Imatralla. Kurssi antaa valmiudet toimia kansallisten kilpailujen ratamestarina, mutta on myös erinomainen paketti vaikkapa kuntosuunnistusten ratamestareille. Ja suunnistameisen jälkeenhän suunnistusratojen suunnittelu on toiseksi parasta suunnistusoppia! Ratamestareita tarvitaan aina, joten katso lisätiedot ja lähde mukaan oppimaan uusia taitoja tai verestämään vanhoja! https://www.suunnistusliitto.fi/events/18-1-ratamestarikoulu/
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
SALIVUOROT PERUTTU 10.12.2015-6.1.2016
id=nbsp;

Tule kokeilemaan hisua! Joutsenossa 14.2. pidettävän hiihtosuunnistuksen katsastuskilpailun jälkeen on avoin harjoittelumahdollisuus urilla klo 12 alkaen Emitag
1. tason valmentaja- ja ohjaajakoulutus
Oppiminen ja opettaminen harjoitustilanteessa -kurssi
AJANKOHTA maanantaina 22.2.2016 klo 17.30-20.30
PAIKKA Lappeenranta, Pallon liikuntahalli, auditorio
Osaamistavoitteet valmentajalle/ohjaajalle:
Imatran Seurafoorumi -tilaisuus
Aika: torstai 25.2.2016, klo 17.30-20.30
Paikka: Imatran Kylpylä, Ukonniemi-Sali
Tilaisuuden sisältö:
- Avaus
- SAIMIA-yhteistyö urheiluseurojen kanssa, Kirsi Viskari, vararehtori
- Seurojen yhteinen seuratila, tarvekeskustelu ja jatkosta sopiminen
- Kerholiikuntaa seurayhteistyönä
- Muut esille tulleet asiat
Edelleen on tärkeää, että seurojen edustajat tekevät aloitteita asioista, joita foorumissa tulee käsitellä.
Hei!
Mukavaa alkanutta vuotta 2018 kaikille ja tervetuloa Vapepan paikallistoimikunnan kevätkokoukseen torstaina 15.2 kello 18.00 Lappeenrannan VPK:n asemalle (Ratakatu 43)
Kokouksen asialista on liitteenä.
--
Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Lappeenrannan paikallistoimikunta
c/o Suomen Punainen Risti, Lappeenrannan osasto
Raatimiehenkatu 20 D, 53100 Lappeenranta
Etelä-Karjalan alueen suunnistusseurat ovat sopineet leiripäivien järjestämisestä alueen 10-14 vuotiaille suunnistajille. Mukaan voi toki tulla ikähaarukan ulkopuoleltakin.
Tervetuloa mukaan isolla joukolla! Lisätietoa tapahtumasta #rakasjunnut -ohjaajilta
Omatoimiharjoitus Savitaipaleella 13.2.2021
Europeuksen koulun sprinttikartalla järjestetään 13.2.2021 alkaen sprintti/kortteliharjoitus.
Karttana on vähälle käytölle jäänyt hieno Europaeuksen koulun kartta.
Tarjolla on kolme eri ratavaihtoehtoa:
A: 4,6 km ja 27 rastia
B: 2,7 km ja 18 rastia
C: 2,0 km ja 13 rastia (3 eri viuhkaa samasta lähtöpisteestä)
Rastit on merkitty maastoon kreppinauhalla, joka jää paikalleen harjoituksen jälkeen. Treenin voi tehdä siis itselleen parhaana aikana.
Omatoimiharjoitus Savitaipaleella 13.2.2021
Europeuksen koulun sprinttikartalla järjestetään 13.2.2021 alkaen sprintti/kortteliharjoitus.
Karttana on vähälle käytölle jäänyt hieno Europaeuksen koulun kartta.
Tarjolla on kolme eri ratavaihtoehtoa:
A: 4,6 km ja 27 rastia
B: 2,7 km ja 18 rastia
C: 2,0 km ja 13 rastia (3 eri viuhkaa samasta lähtöpisteestä)
Rastit on merkitty maastoon kreppinauhalla, joka jää paikalleen harjoituksen jälkeen. Treenin voi tehdä siis itselleen parhaana aikana.
Toistaa joka kuukausi järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 7 kertaa.
Hei!
Mukavaa alkanutta vuotta 2016 kaikille ja tervetuloa Vapepan paikallistoimikunnan kevätkokoukseen torstaina 3.3 kello 18.00 Sotilaskodille (Väinö Valveen katu 4)
Ajankohtaisia asioita löytyy uutiskirjeestä, joten lukaisethan senkin!
--
Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Lappeenrannan paikallistoimikunta
c/o Suomen Punainen Risti, Lappeenrannan osasto
Raatimiehenkatu 20 D, 53100 Lappeenranta
Leirielämää Vierumäellä!
Etelä-Karjalan nuorten suunnistajien tämänkertainen eiri on tarkoitettu 14-20 vuotiaille suunnistajille, mutta mukaan mahtuvat myös nuoremmat suunnistajat, jotka omaavat jo muutaman vuoden suunnistuskokemuksen. Yläikärajaakaan ei ole. Tarkempi ohjelma lähetetään ilmoittautuneille helmikuun lopulla. Ulkoharjoitukset mahdollisesti suksilla.
Alustava ohjelma
pe 4.3.2016
17.00 Saapuminen, majoittuminen, päivällinen
18.00-19.00 Leirin avaus
19.30-21.00 Harjoitus juoksuradalla/hallissa
RaKaS-nuorisotoiminnan kevätinfo. Täällä kuulet tiiviissä paketissa kaiken alkavan suunnistuskauden nuorten rasticupeista, leireistä, harjoituksista ja kilpailuista. Suunnitellaan samalla vielä lisää aktiivista toimintaa junioreillemme. Tervetuloa!
Kevätpolku on tulevaan suunnistuskauteen valmistava seitsemän harjoituksen paketti 8-16-vuotiaille nuorille. Mukana on sekä fysiikka- että taitoharjoituksia. Kevätpolku huipentuu to 5.5. Rakas-rasteille.
Viime talvelta tutuksi tulleet #rakasjunnu-treenit alkavat 5.11.2018. Treenien rakenne on entisellään, joka toinen viikko on suunnistuspainotteinen saliharjoitus ja joka toinen kerta juoksutekniikka ja -koordinaatioharjoittelua.
Harjoitukset alkavat Voisalmen salissa joka kerta kello 18.00 ja päättyvät 19.30.
Varustuksena sisäliikuntakengät, kevyt urheiluvarustus ja juomapullo. Mikäli treeneissä tarvitaan esim. Emit-korttia, siitä ilmoitetaan erikseen.
Tervetuloa!
Etelä-Karjalan suunnistusseurojen toinen leiripäivä lapsille ja nuorille järjestetään 30.3.2019 Lappeenrannassa Skinnarilan alueella.
Lisätietoa tapahtumasta löytyy Lappeen Riennon sivuilta:
https://lappeenriento.fi/leiripaiva30-3-2019/
Lisätietoja antaa Juha Kivelä
Raja-Karjalan Suunnistajien narikkatalkoovuorolle sattuu seuraava tapahtuma:
Ilmoittautumiset talkoosivun kautta.
Varaaja
Päivä
Alkaa
Päättyy
Henkilökunta
Narikkamaksu
Club For Five
5.3
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
RaKaS-jumppa jatkuu taas kesän jälkeen.
Aloitamme jumpan ma 5.10. klo 18:30 Voisalmen koulun liikuntasalissa.
Seuran jumppa soveltuu lapsesta jo varttuneempaan suunnistajaan. Jokainen jumppaa oman kuntonsa mukaan.
Tervetuloa uudet ja jo tutut hikoilemaan yhdessä lihaskunnon merkeissä!
-Matleena
Toistaa joka kuukausi järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 7 kertaa.
Valtakunnallinen Leimaus 2016 -leiri Ikaalisissa. Suunnattu 8-18 -vuotiaille. Suunnistusharjoituksia, uusia ja vanhoja kavereita, mainio loman aloitus!
Kevät kauden päätöstilaisuus. Paikoitus koulun parkkipaikoille tai läheisen Hostellin parkkipaikalle, tukkimatta kuitenkaan Hostellin parkkia kokonaan.
Huippuliigan osakilpailu, järjestäjänä Kouvolan Suunnistajat. Tapahtuma on iltakilpailu. Kilpailu on myös 13-14 -vuotiaiden Kultainen kompassi -cupin karsintakilpailu.
Kaakon Alueen Nuorten RastiCup 2017 Lappeenrannassa. Samassa yhteydessä Maanantairastit-kuntosuunnistus. Yhteensä yli 400 suunnistajan ilta!
Kisasivut: https://rakas.net/kilpailut/kaakon-alueen-nuorten-rasticup-1262017
Toivomme runsasta osallistumista. Ei hätiä, vaikka alkuun ei ehdikään, hommat jatkuvat iltaan asti.
Kaikki raivaukseen kelpaava välineistö mukaan (oksasakset, viikate, raivaussaha, kirves, vesuri, moottorisaha)
Yli 30 oli saapunut paikalle, kiitos osallistujille ja seuraavaksi sprinttiä Pikisaaressa 14.1, muista ilmoittautua.
Tässä myös lisätty liite ratamestarin kiemuroista, tällä tuli matkaksi 10,39km vaikka jossain kohtaa on kuljettu tontilla, toki oli pyörätietä
12.1 tapahtuman erityisohjeet:
Huom klo 19, lähtö Lyseon lukion parkkipaikalta (siinä radan varressa) kartta alla. Kuitunauhat on.
Talven uutuutena taitoharjoitukset kortteleissa tammi-maaliskuussa 12.1.2017 alkaen. Harjoitukset ovat avoimia kaikille.
Ohjeet:

* Kokoontuminen aina klo 17.45. Karttojen jako klo 17.45-18.00.
* Tarjolla kaksi rataa, joiden pituudet vaihtelevat: Pitkä (8-12km) ja Lyhyt (3-6km).
* Kartta voi olla mikä tahansa korttelisuunnistukseen soveltuva. Rasteilla voi olla merkit.
* Osallistuminen omalla vastuulla, järjestäjä ei ole velvoitettu huolehtimaan kaikkia pois "maastosta".
* Karttamaksut: Aikuiset 3€, alle 20-vuotiaat 2€.

Viimekin talvena eniten oli lunta Dark-O:n aikaan ja hyvien hiihtokelien odottamisen innoittamana E-K:n alueen seurat polkaisevat yhteisproggiksena Dark-O.
Lisätiedot: http://www.joutsenonkullervo.fi/suunnistus/kuutostienkuppi/2017/Dark-O-2...

Toistaa joka viikko joka Maanantai Ti Huh 17 2018 saakka.
Rakasjunnujen salitreenit Voisalmen koulun salissa joka maanantai klo 18.00 - 19.15.
Joka toinen viikko seuran omien ohjaajien saliharjoitukset, jotka sisältävät lihaskuntoharjoitteita sekä myös suunnistuksen taitoharjoitteita. Joka toinen viikko Jarmo Viskarin pitämiä suunnistajan juoksutekniikkaan keskittyviä saliharjoituksia.
Varustuksena kevyet sisäliikuntavarusteet, sisäpelikengät ja juomista.
Lisätietoja seuran nuorisovastaavalta. Mahdolliset muutokset paikkaan tai aikaan ilmoitetaan seuran nettisivuilla.

Sauvarinne tai halutessa mäkitreenit. Torstaisin kunnes lumi tai ladut estää, siinä vaiheessa vaihdetaan mahdollisesti tilalle muuta tehoa, esim vedot tasamaalla, tai yhteislenkki.
Kokoontuminen Huhtiniemen alaparkkiksella. Aloitetaan alkulämmittelyllä minkä jälkeen mäkeen.
Lisätiedot: Veera

#rakasjunnujen maastotreenit 3.9.2018 järjestetään Pikku-Punkaharjun alueella.
Kahden ylimmän tasoryhmän harjoituksena on viuhkasuunnistus ja alimmalla tasolla on suoran suunnistuksen harjoittelu helpolla radalla. Maasto on vauhdikasta ja helppokulkuista.
Harjoitukseen kokoonnutaan osoitteeseen Suur-Saimaantie 1, Taipalsaari. Risteyksessä on rastilippu.
Tervetuloa mukaan isolla joukolla!
Harjoitus alkaa kello 17.30 ja päättyy viimeistään kello 19.00.
#rakasjunnujen maastotreenit Maanantairastien yhteydessä.

Lisätietoja (mm. aika ja paikka) #rakasjunnujen syystiedotteesta.

Toistaa joka viikko joka Keskiviikko Ke Huh 24 2019 saakka.
Talven sisätreenit alkaen 3.10 keskiviikkoisin klo 17.15-18.30. Paikkana Skinnarilan koulun liikuntasali. Lihaskuntoa, liikkuvuutta, palloilua, kuntopiiriä ym. Tervetuloa kaikki Rakkaat! Mukaan mahtuu hyvin.

Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Huh 15 2019 saakka.

Toistaa joka viikko joka Keskiviikko Ke Huh 22 2020 saakka.
#rakasjunnujen saliharjoitukset Voisalmen koulun salissa jatkuvat talvella 2019-2020 maanantai-iltaisin kello 18.00 - 19.15.
Harjoitukset jakautuvat kahteen teemaan, joka toinen viikko ohjelmassa on suunnistuksen taitoharjoittelua ja joka toinen viikko Jarmo Viskarin ohjaamaa juoksutekniikka- ja koordinaatioharjoittelua.
Mukaan tarvitset sisäliikuntavarustuksen, vaaleapohjaiset sisäkäyttöön tarkoitetut kengät ja juomapullon. Mahdolliset tarkennukset varustukseen ilmoitetaan #rakasjunnujen WhatsApp-ryhmässä.

Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Maa 30 2020 saakka.

Toistaa joka kuukausi järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 6 kertaa.

Talven 20-21uudistettu sisäliikuntavuoro keskiviikkoisin 17.30 - 19
Tälle talvelle kokeilussa yhdistetty salivuoro junnuille ja entisille nuorille. Salivuoro jakautuu seuraavalla tavalla:
17.30 - 18 Junnujen "pelit". Ulkona yhteisalkuverkat aikuisille
18 - 18.30 Kaikkien kuntopiiri/ lihaskunto ym
18.30 - 19 Aikuisten pelit ja venyttelyt ym
Kauden mittaan muutokset mahdollisia.
Toistaa joka viikko joka Keskiviikko Ke Huh 28 2021 saakka paitsi Ke Syy 30 2020, Ke Lok 21 2020, Ke Jou 23 2020, Ke Tam 06 2021.

Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Huh 25 2022 saakka paitsi Ma Lok 25 2021.
Pitkään odotettu salivuoro alkaa maanantaisin!
Pontuksen koulun isoon saliin on suunniteltu klo 18:45 alkaen treeni, jossa on kaikille Rakkaille jotain. Junnuille hauskaa yhdessäoloa, aikuisille huippuvalmennusta (Jarmo Viskari ja Alisa Vainio) ja kaikille takuulla kivaa tekemistä!
Klikkaa itsesi aina viimeistään viikonlopun aikana nimenhuutoon (in/out), niin saadaan suunniteltua treeni vimosen päälle.
Tätä tilaisuutta ei kannata missata!
Pitkään odotettu salivuoro alkaa maanantaisin!
Pontuksen koulun isoon saliin on suunniteltu klo 18:45 alkaen treeni, jossa on kaikille Rakkaille jotain. Junnuille hauskaa yhdessäoloa, aikuisille huippuvalmennusta (Jarmo Viskari ja Alisa Vainio) ja kaikille takuulla kivaa tekemistä!
Klikkaa itsesi aina viimeistään viikonlopun aikana nimenhuutoon (in/out), niin saadaan suunniteltua treeni vimosen päälle.
Tätä tilaisuutta ei kannata missata!
Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Huh 25 2022 saakka paitsi Ma Lok 25 2021.
Pitkään odotettu salivuoro alkaa maanantaisin!
Pontuksen koulun isoon saliin on suunniteltu klo 18:45 alkaen treeni, jossa on kaikille Rakkaille jotain. Junnuille hauskaa yhdessäoloa, aikuisille huippuvalmennusta (Jarmo Viskari ja Alisa Vainio) ja kaikille takuulla kivaa tekemistä!
Klikkaa itsesi aina viimeistään viikonlopun aikana nimenhuutoon (in/out), niin saadaan suunniteltua treeni vimosen päälle.
Tätä tilaisuutta ei kannata missata!
Pitkään odotettu salivuoro alkaa maanantaisin!
Pontuksen koulun isoon saliin on suunniteltu klo 18:45 alkaen treeni, jossa on kaikille Rakkaille jotain. Junnuille hauskaa yhdessäoloa, aikuisille huippuvalmennusta (Jarmo Viskari ja Alisa Vainio) ja kaikille takuulla kivaa tekemistä!
Klikkaa itsesi aina viimeistään viikonlopun aikana nimenhuutoon (in/out), niin saadaan suunniteltua treeni vimosen päälle.
Tätä tilaisuutta ei kannata missata!
Pitkään odotettu salivuoro alkaa maanantaisin!
Pontuksen koulun isoon saliin on suunniteltu klo 18:45 alkaen treeni, jossa on kaikille Rakkaille jotain. Junnuille hauskaa yhdessäoloa, aikuisille huippuvalmennusta (Jarmo Viskari ja Alisa Vainio) ja kaikille takuulla kivaa tekemistä!
Klikkaa itsesi aina viimeistään viikonlopun aikana nimenhuutoon (in/out), niin saadaan suunniteltua treeni vimosen päälle.
Tätä tilaisuutta ei kannata missata!
Toistaa joka kuukausi kuukausille tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 7 kertaa.
Talvijuoksu loka-huhtikuun ensimmäinen tiistai, startti klo18. Matkat noin 7km, 5km, 3km ja lapsille 1km. Ilmoittautumiset paikan päällä 17.40 mennessä.
Lisätietoja https://rakas.net/valmennus/talvijuoksusarja

Salivuoro koronarajoituksista johtuen vain alle 18v junnuille ja huoltajille. Huoltajien/ohjaajien esitettävä koronapassi.

Salitreenit tällä hetkellä vain junnuille! Kunhan tilanne kääntyy taas paremmaksi niin päästään kaikki saliin.
****

Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Toukokuu 09 2022 saakka.
https://rakas.net/nuoret/hippo-perhesuunnistuskoulu-kevaalla-2022
Hippo Perhesuunnistuskoulun ensimmäinen kerta. Saimaanharjulla koululla Maanantairastien kanssa samassa paikassa
Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Toukokuu 09 2022 saakka.
https://rakas.net/nuoret/hippo-perhesuunnistuskoulu-kevaalla-2022
Hippo Perhesuunnistuskoulu jatkuu Kourulassa. Maanantairastien kanssa samassa paikassa
Talven liikuntasalivuoro Pontuksen koulun liikuntasalissa maanantaisin 18.30 - 20.00. Pallopelejä, lihaskuntoa, hyppyjä, venyttelyjä... muokkautuu kävijöiden ja vetäjien näköiseksi. Mukaan sisäliikuntaan sopivat vaatteet, sisäliikuntakengät, jumppa-alusta jos ei kova lattia miellytä, vesipullo.
Kaikenikäiset jäsenet tervetuloa ja junnuilta voi tulla huoltajatkin mukaan!
Organisaattorina Veera

Toistaa joka kuukausi kuukausille tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 6 kertaa paitsi Ti Jou 06 2022. Sisältää myös Ti Jou 13 2022.
Tukkikatu 2, Pallon liikuntahallin päädyn katoksessa
Perinteinen Talvijuoksu-sarja lokakuusta huhtikuuhun, kuun ensimmäinen tiistai, paitsi joulukuun tapahtuna 2022 siirretty viikolla 13.12! Startti klo 18.00, ilmoittautumiset ja alkuverkat ennen sitä. https://rakas.net/valmennus/talvijuoksusarja
Toistaa joka kuukausi kuukausille tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu järjestyksessä ensimmäinen Tiistai 6 kertaa paitsi Ti Jou 06 2022. Sisältää myös Ti Jou 13 2022.
Tukkikatu 2, Pallon liikuntahallin päädyn katoksessa
Perinteinen Talvijuoksu-sarja lokakuusta huhtikuuhun, joka kuun ensimmäinen tiistai, paitsi joulukuun tapahtuna 2022 siirretty viikolla 13.12! Startti klo 18.00, ilmoittautumiset ja alkuverkat ennen sitä. https://rakas.net/valmennus/talvijuoksusarja
Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Jou 19 2022 saakka.

Toistaa joka viikko joka Maanantai Ma Huh 24 2023 saakka.

Toistaa joka kuukausi kuukausille tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu järjestyksessä ensimmäinen Tiistai Ti Huh 09 2024 saakka.
Talvijuoksut taas talven jokaisena kuukautena! https://rakas.net/valmennus/talvijuoksusarja